Arkisto

Helmikuu 2017

Uusi tuotteita, uusia yhteistyökumppaneita


PRONAR-Tuotteet

Vuosi 2016 oli jälleen kasvun vuosi, ja niin on myös 2017. Uusin yhteistyökumppani, SR-Harvesting Oy tuo Laadukkaat Pronar-tuotteet Telakeskus Oy: tuotevalikoimaan.

Pronar on tunnettu erittäin laadukkaista pääosin maatalous puolen tuotteistaan. Tuotteiden korkea laatu ja kilpailukykyinen hinta antavat hyvän pohjan tuleville konekaupoille. Marraskuussa aloitettu yhteistyö on poikinut mm. aurakauppaa talven aikana.

Kevät talvella tuotavalikoima laajenee ja konemalleja saadaan nähtäväksi Telakeskus Oy:n Vimpelin varastolle. Tulossa olevia koneita mm. Karhotin, rehuleikkuri, trukkipiikkejä yms.


EATON-Vetonavat

Aikaisemmin aloitettu yhteistyö Tanskalaisen Mecatran kanssa toi EATON-Hydraulics vetonavat valkoimaamme. Kysyntä on ollut nousujohteista koko 2016 vuoden ajan. Yhä useampi laite/alavaunu valmistaja on siirtynyt asiakkaaksemme käyttämään EATON-vetonapoja.

Olemme tällä hetkellä Suomen suurin tarjoaja vetonapa puolella. Haluamme olla myös laadukkain, siksi EATON-Hydraulics.


UUDET-tuotteet

Koko viime vuoden ajan olemme kehitelleet uusia tuotteita, joita valmistamme tai valmistutamme Suomessa. Meiltä on paljon kysytty mm. metsäkoneiden kantavia teloja. Tähän kysyntään tulemme vastaamaan tämän vuoden aikana.

Meillä on kehitteillä telamalli joka on markkinoilla olevia kestävempi ja huomattavasti edullisempi. Osasyynä tähän se, että maahantuomme itse kaikki osat telastoihin.

Myös paljon kysyttyä telaprässiä on nyt saatu myyntiin. Ensimmäiset myytiin juuri ulos. Kaikki valmistelu ja tuotekehittely ei mennyt hukkaan, sillä valmiin tuotteen hinta saatiin erittäin alhaiseksi. Esim. 60 tonnin telaprässi myydään reilusti alle kahden tonnin.


TAPAHTUMAT

Ensi kevään ja kesän aikana olemme esillä monilla maanrakennus ja maatalousalan messuilla. Aloitamme tapahtumat Mansen Mörinöillä Tampereella, Real Machineryn tiloissa huhtikuussa. Tervetuloa rupattelemaan paikan päälle.

Hyvää alkavaa kevättä ja onnistuneita urakoita!


Marko Kirvesmäki
Suomen Telakeskus Oy




Toukokuu 2016

Telakeskus Oy laajentaa toimintaansa lisäämällä tuotteita ja varastokapasiteettia.

Maaliskuussa solmitun toimitilakaupan ansiosta varastotilaa saadaan tarvittaessa käyttöön 750m2.
Tulemme lisäämään varastoon mm. 1-8T koneiden kumi- ja rautateloja, ajonapoja ja yli 30T koneiden telastonosia. Varastostamme löytyvät myös yleisimmät voiteluaineet kuten Petro Canada ja Teboil voitelurasvat ja öljyt.

Loppuvuodesta saamme valikoimaan myös paljon kyseltyjä VemaTRACK johtopyörän kiristyssylinteri paketteja.
Tällä hetkellä voimme tarjota joihinkin malleihin Berco pakettia.

www.koneosakeskus.fi




Helmikuu 2016

Helmikuussa avattu nettikauppamme palvelee koneyrittäjiä ja maatalouksia 24/7

Voit tilata tuotteita mihin aikaan sinulle parhaiten sopii.

Tilaukset poimitaan aina seuraavana arkipäivänä ja lähetetään samana päivänä. Tuotteita lisätään kauppaan jatkuvasti joten kannattaa seurailla tiiviisti. Esim. tarjoustuotteet ja poistoerät menevät nopeasti kaupan.

Muista myös vierailla Facebook sivuillamme. Siellä paljon tietoa uusista tuotteista ja mielenkiintoisia arvontoja.

Tervetuloa kaupoille!




Maaliskuu 2016
Suomen Telakeskus Oy 2016 sertifikaatti

Joulukuu 2015

Telakeskus Oy nousemassa Suomen suurimmaksi ajonapojen toimittajaksi

Yhteistyö Tanskalaisen Mecatran kanssa on alkanut lupaavasti. 2014 toimitimme ajonapoja 14kpl, vuonna 2015 toimitettuja ajovaihteita on jo yli 100kpl. Nopeaan myynnin kasvuun johtaneet seikat asiakaskyselyssä ovat mm. luotettava toimittaja, alkuperäisosat, edullisimmat hinnat ja jopa 8-kertainen takuu muihin toimijoihin verrattuna. Luotettavuus ja rehellisyys olivatkin avainasemassa, kun Mecatra syyskuussa ilmoitti lopettavansa yhteistyön aikaisemmin Suomeen osia tuoneen yrityksen kanssa.


Miksi pisin takuu?

OEM-valmistaja antaa aidolle tuotteelle aina 24kk takuun, joten miksi lyhentää sitä. Markkinoilla liikkuu paljon ns. kopio-osia, monet jopa alkuperäistä kalliimpia. Näiden takuu usein 6kk. Asiakkaan kannalta tämä on erityisen ikävää, sillä vikoja alkaa ilmetä jo ensimmäisen öljynvaihdon yhteydessä. Nämä viat lankeavat valitettavan usein asiakkaan maksettaviksi. Tämän kaltaisia esimerkkejä tulee asiakkailta hyvin usein. Asiakkaanamme voit luottaa siihen, että osa on aito ja alkuperäinen ja pisimmällä takuulla.


Maan paras huolto

Telakeskus Oy tekee yhteistyötä Suomen suurimman hydraulialan toimijan Nestepaine Oy kanssa. Yhteistyön johdosta voimme tarjota hydrauli osille maan parhaan huollon. Käytettävissänne on viimeisin teknologia ja asiantuntemus mm. testipenkkiajoissa. Myyjän ja asiakkaan kannalta on erityisen tärkeää, että huolto on ammattilaisten käsissä.
Mm. testipenkkejä voi olla eri yrityksissä, mutta käytön osaava henkilökunta puuttuu.

Rehellisesti urakoitsijan asialla.

Suomen Telakeskus Oy



Takaisin etusivulle